Viime aikoina mediassa on puhuttu paljon murhaajista, jotka ovat halutessaan vankilaan puukottaneet jonkun täysin viattoman henkilön. Tuntuu kuin tällaiset surulliset tapaukset toistuisivat yhä useammin ja useammin, viimeksi eilen. Henkilöt, jotka haluavat vankilaan, kuuluvat vankilaan.
Jos Sinä haluat vankilaan, tutustu mieluummin talousrikoksiin. Esimerkiksi lahjukset ovat mainio keino tehdä rikos silkkihansikkaita sotkematta. Arto Merisalo sai talousrikoksillaan yhtä pitkän vankeustuomion kuin mitä raiskauksesta voi kovimmillaan saada. Ei siis kannata ryöstää tai pahoinpidellä viattomia. Kun huijaat valtiota, valtio suuttuu, mutta ketään ei satu. Sinun ei tarvitse olla edes mikään kouluja käynyt talousrikosten ammattilainen. Mitä huonompi siinä olet, sen parempi, sillä tarkoitushan oli jäädä kiinni ja päästä vankilaan!

Luokassa Rikos ja rangaistus | Ei kommentteja »
Edellisestä kirjoituksesta onkin jo aikaa. Viimeisen puoli vuotta olen viihtynyt armeijassa. Armeijassa tapaa hyvin mielenkiintoista porukkaa. Monella on erittäin vahvoja ja sairaita mielipiteitä erilaisista ihmisistä. Ehkä joku päivä nämä niin sanotut roturealistit ymmärtävät tosiasian, että maahanmuuttajat muodostavat Suomeen eräänlaisen mausteen. Hyvä ruoka, hyvä yhteiskunta, on riippuvainen tästä mausteesta.
En vihaa mitään muuta elämässä kuin vähemmistöjen solvaamista ja syrjintää. Abivuonna pidin paatoksellisen puheen homofobiasta. Puhetta kuunnelleet äidinkielen opettajat nakittivat minut tämän jälkeen ylioppilaan puheen pitäjäksi. En ole ikinä poikennut massasta ihonvärini, sukupuolisen suuntautumukseni tai esimerkiksi uskontoni puolesta. Kuitenkin jo ala-asteella minulla oli vankka taistelutahto vähemmistöjen asemien parantamiseksi. Suutuin tulisesti, jos jotakuta haukuttiin “sompuksi” tai “neekeriksi”. Huoneessani on laatikko, johon olen kerännyt harvat ja valitut koulutyöt, jotka olen halunnut säästää. Laatikosta löysin runon, jonka olen kirjoittanut seitsemännellä luokalla.
The worst ism
Is racism
Don’t judge by sexual orientation
This should work in every nation
Also in Russian Federation
Don’t separate people on their race
It doesn’t matter if someones’s gotta little different face
Don’t be unfair to either gender
Fight for your rights
Never surrender
Accept every single religion
Spread this message like a carrier pigeon
Treat people equally
Make friends with all
Be their ally
No matter what you are
What matters is what you do
If you’re a racist without empathy or sense
And you can’t live without giving an offense
Then I want to you to tell me
What you see in the mirror?
Luokassa Arvomaailma | Ei kommentteja »
An eye for an eye makes the whole world blind. Mahatma Gandhi
Osama bin Laden on kuollut. Hieno juttu, mutta onko toisen ihmisen kuoleman juhlinta kuitenkaan länsimaalaista? Olen pettynyt Obamaan tämän asian käsittelyssä. Kysyn, miten voi olla mahdollista, että Nobelin rauhanpalkinnon saanut mies voi yllyttää muita juhlimaan toisen ihmisen kuolemaa. Mitä rauhanpalkinnon arvoista Obama onkaan tehnyt? Hän siirsi joukot Irakista Afghanistaniin, lisäsi Yhdysvaltain puolustusbudjettia, murhautti Osaman. Ai niin hänhän on musta. Onko ihmisen ihonväri oikeutettu peruste Nobelin rauhanpalkinnon saamiseen? Kuulostaa aika rasistiselta. “Toi on hei hieno suoritus sun väriseltä henkilöltä.”
Maailma ei ole turvallisempi paikka Osaman kuoltua. Kuollut sankari, jonka merkitys oli huomattavasti laskenut leikkiessään kissaa ja koiraa Setä Samulin kanssa, idolisoidaan. Bin Ladenin murhauttaminen terrorin keinoin lisää terrorismia. Osaman tappaminen tapahtui otolliseen aikaan Obamalle. Presidentinvaalit ovat nimittäin ensi vuonna ja uusi sulka sotapäällikön hatussa Obama on kova suosikki ensi kaudellekin.
Voitto terrorismin sodassa? EI. Oikeusvaltion pitää pitää kiinni arvoistaan, ja lisätä ymmärrystä eri kulttuurien välillä. Länsimaissa pitäisi aina vastustaa salamurhia ja kuolemantuomioita. Osama bin Ladenin saattaminen kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen olisi ollut tässä tilanteessa ainoa sivistynyt ratkaisu. Jos bin Laden olisi Husseinin tapaan sen jälkeen tuomittu kuolemaan, en valittaisi.
Terrorismin vastaista taistelua on kuitenkin mielestäni jatkettava. Tämä taistelu pitää käydä oikeusvaltion periaatteita noudattaen. En epäile bin Ladenin syyllisyyttä, mutta se ei ole olennainen asia. Olennaista on se, että toisen kuolemalla ei juhlita. Ehtikö Osama terrorisoida elämänsä aikana myös oikeustajumme?
Luokassa Arvomaailma | Ei kommentteja »